Vesan työpaikan pihalla järjestettin Match Show, johon Piki osallistui kummityttömme kanssa ja Vesa meni Reiskan kanssa. Ella ja Piki osallistuivat lapsi ja koira luokkaan. Vesa ja Reiska puolestaan osallistuivat isoihin koiriin. Ensimmäiseksi pääsi Vesa ja Reippa kehään; kommenttina voisi sanoa, että Reiskan pitänee harjoitella kehäkäyttäytymistä vielä ;)

Lapsi ja koira -kehässä pidettiin tauko, jotta muissa luokissa olevat koirat ehtisivät myös kilpailuun. Vihdoin ja viimein kehä alkoi ja Ella sekä Piki pääsivät esiintymään. Mielestäni Piki käyttäytyi ja juoksi hienosti Ellan kanssa, mutta silti eivät pässeet neljän parhaan joukkoon. Pieni ikävä tapahtuma sattui, kun perässä ollut cockeri ärähti Pikille. Onneksi Piki ei vastannut toisen huuteluun vaan antoi olla. Jokain lapsi sai palkinnoksi karkkipussin ja sehän riitti saamaan hymyn huulille vaikka menestystä ei sen kummemmin tullut.