Vesa ja Jopo tekivät uuden aluevaltauksen koirakelkkailun. Jopolle tämä oli jo tuttua, mutta Vesa oli ensimmäistä kertaa kelkan kuskina. Hieman jännitti, miten kisa sujuu, kun viime hiihtokisoissa Jopo ei vetänyt kunnolla. Kisapaikkana oli Mielakan laskettelukeskus Kouvolassa. Paikalla oli muitakin tuttuja kisaamassa. Vesa osallistui harrastussarjaan ehkä ensi vuonna miestensarjaan ;)

Menin kahvioon odottamaan Vesan ja Jopon lähtöä ennen kuin siirryin vastaanottamaan heidät maalialueelle. Harrastussarjassa rata mentiin kerran ja se oli 2,4 kilometriä pitkä. Miestensarjalaiset menivät radan kahdesti. Eipä siinä kauaa mennyt, kun Vesan edellä lähtijöitä tuli maaliin. Vihdoin näkyi myös Vesa ja Jopo maalisuoralla. Maalialueella ei saanut kutsua koiraa nimellä ja kannustaakin sai kohtuullisesti.

Saatiin pari onnistuneesti maaliin ja Jopo irti kelkasta, jotta Vesa voi mennä palauttamaan lainakelkan. Kun Vesa oli hieman hengähtänyt, kertoi hän kisan kulkua. Jopo oli vetänyt hyvin, ylämäissä Vesa oli juossut itsekin. Kurvit oli menty sladissa. Yhdessä kohtaa rata tuli laskettelurinteen viereen, jonne Jopo meinasi suunnata matkan. Välttyivät kuitenkin kommelluksilta ja meno jatkui sujuvasti oikeaa reittiä pitkin. Yhtään kaatumista ei oltu radalla tullut.

Hienosti Vesa ja Jopo veti! Sijoitus oli kuudes kahdeksasta kilpailijasta. Sen verran innostuttiin lajista, että hommattiin itselle tuollainen kelkka :) Ensi vuonna uusiksi!