Vera ja Jopo osallistuivat tänään uudestaan kelkkakilpailuun, joka pidettiin Mäntsälässä. Kävin Veran kanssa ilmoittautumassa ja kuuntelemassa rataselostuksen ja sen jälkeen tulimme takaisin Veran kotiin. Siitä lähdin kotiin ja omiin hommiin. Koska kisat olivat noin lähellä, menin katsomaan heidän maaliintulon. Eipä siinä kauaa ehtinyt kotona touhuilla, kun pitikin jo lähteä kisapaikalle takaisin.

Vera ja Jopo olivat jo lähteneet matkaan, kun saavuimme paikalle. Ensimmäinen koirakko tulikin jo maaliin siinä melkein heti. Vera ja Jopo lähtivät toisena, joten aloimme jo odottamaan heitä pikkuhiljaa maaliin. Ei mennyt aikaakaan, kun saimme heidät näköpiiriin ja toinen koirakko oli siinä kannoilla. Huomasin, että Jopo ravasi ja harmittelin, että kun ei mennyt laukalla. Ensimmäiseksi maaliin tullut ehti tässä välissä kertoa meille, että rata oli raskas. Hänenkin koira oli mennyt ravilla. Alkumatka oli ollut vastatuulta sekä radan keskiosa oli pehmeä, kun rataa oli ajettu traktorilla, lisäksi tuuli oli pöllyttänyt irtolunta radalle. Itse asiassa tämä joka tuli maaliin ensimmäisenä, voitti kilpailun. 

Jopo otti vielä loppukirin ennen maalia, kun huomasi, että olimme Vesan kanssa maalissa vastaanottamassa sitä. En ehtinyt jäädä katsomaan loppusijoituksia, mutta sain myöhemmin kuulla, että Vera ja Jopo sijoittuivat kolmanneksi kuudesta kilpailijasta. Aika hieno suoritus :) Kaikki tulokset löytyvät: http://www.canincare.com/home.html


1299430339_img-d41d8cd98f00b204e9800998e