Tässä on ehditty viettämään kesälomat sun muut päivittämättä blogia. Kesäloma hurahti kaksi vikkoa mökillä ollessa. Koirien kanssa ollaan treenattu ahkerasti ja välillä vähän vähemmän :) Syksyn saapuessa tulee taasen aktiviteettia enemmän, joten eiköhän kirjoituksiakin tule nyt useammin.

Lähdimme tyttöporukalla Kuopioon Suomen Beauceron Ry:n järjestämälle MH-kuvaukseen. Olin ilmoittanut myös Jopon sinne vaikka olimme käyneet kuvauksessa kolme kuukautta sitten Ruotsissa. Halusin nähdä, miten koira toimii toisella kuvauskerralla sekä tulkitsevatko tuomarit koiraa samalla lailla. Tulokset olivat suht samanlaisia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Reissu alkoi perjantaina töiden jälkeen. Lähdimme ajamaan kohti Kallaveden rannalla olevaa mökkiä. Saimme majoittua koko viikonlopuksi taasen kerran kaverin vanhempien mökille. Matka taittui sujuvasti, pysähdyimme yhden kerran tauolla syömässä. Mökille saapuessamme olivat toiset tytöt lämmittäneet saunan valmiiksi. Laittelimme tavarat paikoilleen ja menimme saunomaan. Ilta kuluikin siinä saunoessa, ihanat naiset rannalla -tunnelmissa sekä jutellessa.

Aamulla olikin aikainen herätys. Meidän kaikkien kolmen beussit oli laitettu alkamaan peräkkäin. Olimme paikalla kuitenkin hyvissä ajoin. Odottelimme vuoroamme katselemalla yhden koiran testin. Sitten pitikin mennä ulkoiluttamaan omia koiria, jotta voisi katsoa toisten tyttöjen koirat. Kaikkien koirien osalta testit menivät oikein hyvin. Jopo ei ehkä ollut niin "mitä kaikkea täällä onkaan" -mentaliteetilla liikenteessä kuin Ruotsissa. Mitään yllätyksiä ei tullut ja arvostelukin noudatti samoja linjoja kuin Ruotsin arvostelu. Kaikkien koirien arvostelut löydät Tomeran sivuilta: MH-kuvaukset Jopon osuuden voit katsoa: Jopo MH Kuopio video. Koko päivän oltuamme kuvauspaikalla emme jaksaneet enää lähteä Kuopion keskustaan vaan haimme ruokaa mökille. Ilta jatkuikin sitten samaa rataa kuin edellinen eli saunomista, uimista, jutustelua.

Sunnuntaina menimme kuvauspaikalle aamusta, kun siellä oli muita beusseja. Oli mukava katsella muiden koiria, kun itse oli jo ollut :) Nämäkin koirat suoriutuivat mallikkaasti MH:sta. Kävimme vielä syömässä ennen kotiin päin ajamista. Lähdimme Marikan kanssa ajamaan kotiin sunnuntaina muiden jäädessä vielä yhdeksi yöksi mökille. Harmi, kun piti rientää töihin maanantaina, muuten olisi kyllä jäänyt mökille vaikka pariksi päiväksi vielä :)

Kotona sitten olikin jo aika ryytynyt olo viikonlopun reissun jäljiltä. Mutta kyllä oli niin mukavaa, että reissu kannatti tehdä. Kiitos seuralaisille ihanasta viikonlopusta!