Olin ilmoittanut Jopon Kotkan KV-näyttelyyn ja tietysti se sitten pudotti karvansa ennen näyttelyä. No ei auttanut kuin mennä. Beusseja oli ilmoitettu kolme kappaletta ja ne arvosteli Marianne Holm. Ihanaa kerrankin beussien kehä ei ollut aamuvarhaisella vaan vasta 12:15, joten ei tarvinnut lähteä ajamaan kukonlaulun aikaan. En saanut ketään seurakseni siispä menin kahdestaan Jopon kanssa.

Saavuimme Kotkaan hyvissä ajoin. Katsoin ensimmäiseksi, missä meidän kehä on ja sen jälkeen piti käydä naistenhuoneessa. Kerran aikaa oli vieläkin runsaasti kävin katselemassa kojut ja mukaani tarttuikin puruluita koirille. Lisäksi ehdin juoda kupposen kahvia ennen kehää. Itse asiassa kahvila olikin aivan meidän kehän lähettyvillä, siitä oli hyvä seurata, missä vaiheessa kehä on.

Kanssani tuli juttelemaan perhe, joilla oli itsellä myös beusseja. Oli mukavaa saada juttuseuraa, kun oli yksin liikenteessä. Kello alkoi olemaan jo sen verran, että menin kehänlaidalle seisomaan ja odottamaan vuoroa. Kehäsihteeri kuulutti, että tuomari ei ole saapunut vielä paikalle ja että hänen auto on hajonnut, tulee kun kerkiää. Mutta ei ehtinyt mennä kuin hetki, niin tuomari olikin paikalla.

Kehä pyörimään. Meitä ennen oli yksi kroatianpaimenkoira ja kaksi saarloos wolfhondia. Muita beusseja ei näkynyt kehänlaidalla, joten ajattelin, että ei sitten varmaan olekaan muita. Niinhän siinä kävi, että kehäsihteerin huuteluista huolimatta, ei muita beusseja tullut. Tuli Jopon vuoro ja tuomari kätteli minua ensin. Jopo siinä hypähti, että mitä mitä minä myös. Olin hieman nolona, kun koira sillä lailla pomppii. Tuomari katsoi koiran läpi ensin vartalon ja takaosan. Siitä siirtyi etuosan tarkasteluun ja hampaiden katsomiseen. Kaikki meni oikein hyvin.

Seuraavana vuorossa oli juoksemista edestakaisin ja ympäri sitten seisomaan. Muutaman kerran jouduin korjaamaan Jopon seisomaan uudestaan, kun se meni istumaan. Hyvin tuo seisoi siihen nähden, miten tai ei siis juuri lainkaan olla harjoiteltu sitä. Kuulin tuomarin arvostelun koko ajan. Kuulin hänen lopuksi sanovan, että saa EH:n. No niin siinä kävi, että punaiset nauhat sain käteen.

Tuomari vielä lopussa kätellessä sanoi, että Jopo on erittäin erittäin lupaava ja tervetuloa uudestaan. Minä ajattelin omassa mielessä, että joo olisit voinut sitten antaa sen ERI:n :) Jopon arvostelun löydät Jopon sivuilta: näyttelytulokset.