Laitoin viikolla viestiä vanhalle hakututulle, joka toimii nykyään suojelumaalimiehenä, olisiko mahdollista tulla käymään treeneissä puruttamassa Jopoa. Jos hän katsoisi, että olisiko Joposta suojeluun. Sainkin vastauksen tänään, että tervetuloa käymään treeneissä. Hänen omaan ryhmäänsä ei mahtuisi, mutta hänellä on pari maalimiesoppilasta, joilta hän voisi kysyä. Sattui vielä niin hyvin, että heillä oli treenit tänään. Minä malttamattomana tietty heti menin samana päivänä treeneihin katselemaan. Treenejä ennen olin sopinut mennä sovittelemaan autojen häkkejä tulevaa Ruotsin reissua varten. Olin kuin tulisilla hiilillä koko loppupäivän töissä, kun sain tiedon, että voin mennä käymään treeneissä :)

Menin treeneihin hieman myöhässä, kun oli tuo häkkihärdelli ennen sitä. Päästiinkin Jopon kanssa melkein heti tositoimiin. Kokeiltiin patukkaan ja tyynyyn. Tyyny oli parempi, kun onhan se jo niin "iso" tyttö. Jopo vastusti hyvin maalimiestä ja piti ilmeisesti hyvällä otteella tyynyä. Kauhean pitkää treeniä maalimiehet eivät Jopolla tehneet, jotta se ei kylläänny. Vein Jopon purusta autoon. Odotin, että se tiputtaa tyynyn ja laitoin sen siitä sitten autoon

Menin kentälle ja siellä maalimiehet juttelivat. Hetken juteltuaan keskenään tulivat minun luokse. Toinen maalimiesoppilaista alkaa treenata meitä, jippii. Me saatiin suojeluryhmä. Juteltiin "meidän" maalimiehen kanssa pitkät tovit siinä koirista ja niiden treenaamisesta yms. Kyllä minä olin iloinen tyttö. Katsotaan nyt mihin meistä on tulevaisuudessa.

Jopo otettiin vielä toisenkin kerran. Tällä kertaa oli jo enemmän hajulla, mitä pitää tehdä. Haukkukin tuli jo, kun maalimies ja saalis olivat hetken liikkumatta. Nyt ei otettu kuin yksi puru, josta autoon, kun tuli tyynyyn niin hyvin. Hitsi minä olen käsi tuossa narun päässä. Olenhan minä seurannut treenejä koko viime talven, mutta se näyttää niin helpolta kuin itse ei ole narun päässä. Mutta auta armias, kun itse joutuu siihen tilanteeseen, niin kyllä sitä on solmussa. Enköhän minä opi tuon vielä :)