Vuorossa oli kolmen startin agikisat Valkeakoskella. Tällä kertaa Piki ja Vesa osallistuivat myös hyppyradalle, joka oli ensimmäisenä. Rata ei näyttänyt kovinkaan pahalta, ainakaan minun mielestä :) Aikamme odotettuamme tuli Pikin ja Vesan vuoro. Mutta niinhän siinä kävi, että alussa Piki meni väärään päähän putkeen. Lisäksi loppuradasta Vesa unohti, miten rata menee. No eipä siinä sitten oikein muuta voinut.

Toinen rata näytti hieman haastavammalta ainakin Pikin ja Vesan näkökulmasta katsottuna. Radalla oli kolme sellaista kohtaa, jossa putki oli oikein hyvin houkuttimena, vaikka siihen ei pitänyt mennä. Vesa teki ohjaussuunnitelmansa ja sitten odoteltiin Pikin ja Vesan vuoroa. No niinhän siinä sitten kävi, että Piki sujahti niihin kaikkiin kolmeen putkeen, joihin ei pitänyt mennä, höh. Tuloksena siis hyl.

Toisen radan jälkeen marmatin hieman Vesalle, että miten sinä nyt Pikin noin annoit mennä putkiin, että Vesalla nousi raivokäyrä pilviin :) Kolmannella radalla oli myös putkiansoja, jotka siis on todella pahoja Pikille. Minä olin, että no niin taas se Piki on niissä putkissa. Mutta mitäs vielä, Vesa sai tsempattua itsensä niin, että Piki ei mennyt ylimääräisiä putkia. Ennen keppejä Piki oli jo menossa kohti putkea, mutta Vesa sai sen sieltä pois. Minä olin, että mistäs nyt tuulee. Nollarataa ei kuitenkaan tullut; kepeiltä tuli yksi virhe ja viimeinen rima putosi. Mutta tulos kuitenkin ja Piki meni juuri sinne, minne Vesa ohjasi sitä.