Meillä oli näin Vapun kunniaksi hakutreenit Tuusulassa. Viime treenien jälkeen mietin ja pohdin Pikin treeniä; tulin siihen lopputulokseen, että tällä kertaa teemme Pikille motivaatiotreenin ja jätetään ne tyhjät pistot hautumaan. Laitoin Pikille kolme ukkoa ja yhden "pupun", jolta Piki sai palkan heti. Molempiin etukulmiin ukot, kolmas ukko vasemmalle puolelle noin 20 metriä etukulmasta ja neljäs ukko eli pupu oli noin 40 metriä etukulmasta. Etukulmien ukoilla Pikillä oli kiintorulla, joten nyt tuli ensimmäisen kerran harjoiteltua kiintorullaa metsässä.

Mitä treeneistä nyt sanoisi, ne meni loistavasti lukuun ottamatta ohjaajan yhtä pientä kömmähdystä :) Etukulmat sujuivat tosi hyvin; Piki otti itse kiintorullan, maalimiehien ei tarvinnut auttaa yhtään. Pistoille lähtö, rullan luovutus sekä näytöille lähtö olivat kaikki loistavia. Kolmaskin ukko meni niin kuin olin suunnitellut.

Neljäs ukko eli pupu oli puolessa välissä aluetta odottamassa, kun me tultiin Pikin kanssa keskilinjalle. Siitä ukko lähti juoksemaan kohti takalinjaa. Odotin hetken ennen kuin päästin Pikin perään, jotta ukko ehtii maastoutua. Lähdin itse jonkin ajan kuluttua kävelemään kohti piiloa. Siinä kävellessä en kuullut tai huomannut mitään. Muut ryhmäläiset yrittivät sanoa minulle takana, että odota koira ei ole vielä ukolla. Kuulin heidän mumiman ja jäin odottamaan hetkeksi, kuuluisiko maalimiehen palkkausta. No kuuluihan sitä eli Piki oli ukolla. Ei voi muuta sanoa, että olinpa minä tyytyväinen koiraan ja treeniin.