Tänään oli ensimmäiset lastenvedot, joihin Pikin kanssa osallistuttiin. Munkkiniemen seurakunta oli järjestänyt talvitapahtuman, johon oli pyydetty myös seuraamme järjestämään lapsille koira-ajelua. Paikalle saavuttaessa katsottiin vetopaikka ja koiralle releet päälle. Onneksi Vesa lähti minun mukaani, ei tarvinnut itse juosta koko ajan :) Olihan meitä toki useampi koirakko paikalla, mutta ihan kivasti vedettäviä riitti. Piki jaksoi vetää hienosti, vaikka välillä lapsen mukana kyydissä oli myös äiti, jos lapsi ei yksin uskaltanut tulla kyytiin. Halusipa joku lapsi myös useamman kierroksen mennä koiran kyydissä! Siinä se sunnuntaipäivä rattoisasti meni ulkoilmassa lapsia vetäessä.

No kotiin tullessa meitä odotti kiva yllätys by Nasta. Nasta oli ollut ilmeisesti sitä mieltä, että häntä ei yksin jätetä ja oli syönyt neljän kilon Frolic-säkistä ainakin kolme kiloa. Olipa herralla sitten hieman jano ja hätä tämän tempauksen jälkeen. Arvatkaapa kuka jäi ilman ruokaa sunnuntai-iltana :)