Tänään oli Beauceronien agilitymestaruuskilpailut Turussa. Marika ja Feli joutuivat jäämään matkasta pois. Feli oli just edellisenä päivänä saanut niin syvän viillon anturaan, että se piti käydä tikkaamassa. Harmien harmi. Lähdimme Vesan kanssa kahdestaan aamusta ajamaan kohti Turkua.

Maxi ykköset olivat ehtineet mennä, kun saavuimme perille. Minna ja Unski olivat tehneet kympin, muita beusseja ykkösissä ei ollutkaan kilpailemassa. Pikkuhiljaa ratahenkilöt alkoivat rakentamaan kakkosten rataa. Siinä oli yksi hankalalta tuntuva kohta. Pussista tullessa oli koiran edessä suoraan putken pää, mutta sinne ei pitänyt mennä vaan toiseen päähän. Nuo putket ovat olleet pahoja Vesalle ja Pikille :) Kakkosiin osallistui toinen beussi Pikin lisäksi; Ronja.

Piki starttasi aika lopussa. Ronja teki ennen Pikiä vitosen, harmittavasti yksi rima tippui. Tuli Pikin vuoro: alku meni hyvin, mutta puomin alasmenokontaktilta tuli vitonen ja tämän jälkeen tippui rima. Eikä tässä vielä kaikki. Tuossa "pussi-kohdassa" Piki meni sinne väärään päähän putkea. Lisäksi meni toisessakin kohtaa väärää päähän putkea. Tuloksena siis hylly ja siinä meni toiveet beussimestaruudesta :)

Jäimme vielä katsomaan Maxi kolmoset, sillä siinä starttasi neljä beussia. Kaksi teki hyllyn ja kaksi tuloksen. Mutta toinen näistä ei osallistunut mestaruuskilpailuun. Näin ollen Ronja voitti, Unski oli toinen ja Rubi oli kolmas. Onnea kaikille!